On one occasion a man went off to work and on the way he met another man who, having bought a loaf of Polish bread, was going his way home.
And that's just about all there is to it.
- Daniil Harms
12.11.11
By deceit to bereave me / Love me and so deceive me
From Alas, What Hope of Speeding by John Wilbye. Not bad for six upper secondary school graduates.
Noissa otoksissa on muutamia aivan helmiä kohtia. Herkistyn itsekin aina välillä editoinnin lomassa. Meidän yhteissointi oli välillä uskomattoman upeaa!
Ah, mitä toivoa on onnestain, kun toivo petetty viruu hurmehtain? Hän mut näki, kutsui luokseen, vaan katos’ tullessain vuokseen. Mun, huijatun, huokaus, oi, hänen huulilleen hymyn toi. Mutta jos syömmeesi sun, Armain, iloni ja toiveeni mun petos-anastus onnen tuo, mua lemmi - se petos mulle suo.
No too shabby at all. Ei laulaminen, eikä toi käännös vaikka alkuperäistä runoa en tiedäkään.
Mie en ole koskaan ollut noin hyvä, mutta miekin olen viime aikoina kaivannut laulamista. Ainakin silloin, kun kotona tekee hirveästi mieli laulaa, mutta lauluaan kuunnellessaan tajuaa miten kamalan huonosti se menee. Huomaan, että vihellän välillä puhtaammin kuin laulan.
Vastaushan tähän kaikkeen on yllättävän helppo. Mites jos vaan menis jonnekin laulamaan? Vaikka kööri ois eri kuin mistä ne parhaat muistot on, niin hyvässä porukassa laulaminen on yksinkertaisesti vaan mukavaa.
Megalomaaninen joulukonserttiproggis on aivan nurkan takana, siksi olen varmaan ruvennut nostalgioimaan näiden vanhojen äänitteiden äärellä. Ääni on kyllä ihan sieltä ja syvältä monen vuoden laulamattomuuden jälkeen, mutta ainahan sen voi uudelleen lämmitellä entistä ehommaksi.
And since you didn't ask:
Alas, what hope of speeding, Where hope beguil'd lies bleeding; She bade come, when she spied me: And when I came she flied me, Thus when I was beguiléd, She at my sighing smiléd. But if you take such pleasure, Of hope and ioy, my treasure, By deceipt to bereave me, Love me and so deceive me.
7 bon(s) mot(s):
kuten olen aiemminkin maininnut, mää niin toivon että joku hipsteripändi tekis jotain john wilbyen teksteihin.
nyt vasta tajusin, kuka tossa laulaa. tulee kyynel silmään!
Noissa otoksissa on muutamia aivan helmiä kohtia. Herkistyn itsekin aina välillä editoinnin lomassa. Meidän yhteissointi oli välillä uskomattoman upeaa!
Kieli poskessa, kui ois:
Ah, mitä toivoa on onnestain,
kun toivo petetty viruu hurmehtain?
Hän mut näki, kutsui luokseen,
vaan katos’ tullessain vuokseen.
Mun, huijatun, huokaus, oi,
hänen huulilleen hymyn toi.
Mutta jos syömmeesi sun,
Armain, iloni ja toiveeni mun
petos-anastus onnen tuo,
mua lemmi - se petos mulle suo.
hahaa! etenkin kaks viimeistä riviä on täydellisiä.
No too shabby at all. Ei laulaminen, eikä toi käännös vaikka alkuperäistä runoa en tiedäkään.
Mie en ole koskaan ollut noin hyvä, mutta miekin olen viime aikoina kaivannut laulamista. Ainakin silloin, kun kotona tekee hirveästi mieli laulaa, mutta lauluaan kuunnellessaan tajuaa miten kamalan huonosti se menee. Huomaan, että vihellän välillä puhtaammin kuin laulan.
Vastaushan tähän kaikkeen on yllättävän helppo. Mites jos vaan menis jonnekin laulamaan? Vaikka kööri ois eri kuin mistä ne parhaat muistot on, niin hyvässä porukassa laulaminen on yksinkertaisesti vaan mukavaa.
Megalomaaninen joulukonserttiproggis on aivan nurkan takana, siksi olen varmaan ruvennut nostalgioimaan näiden vanhojen äänitteiden äärellä. Ääni on kyllä ihan sieltä ja syvältä monen vuoden laulamattomuuden jälkeen, mutta ainahan sen voi uudelleen lämmitellä entistä ehommaksi.
And since you didn't ask:
Alas, what hope of speeding,
Where hope beguil'd lies bleeding;
She bade come, when she spied me:
And when I came she flied me,
Thus when I was beguiléd,
She at my sighing smiléd.
But if you take such pleasure,
Of hope and ioy, my treasure,
By deceipt to bereave me,
Love me and so deceive me.
Post a Comment